Entisenä pro-anan kannattajana voin myöntää käyväni vieläkin pro-anaa kannattavilla sivuilla. Kysymykseni kuuluu, kuinka moni henkilö lisäkseni ihannoi näkyviä solisluita, kylkiluita, lapaluita, selkärankaa, luita yleensä, pientä nahanriekaletta luitten päällä, kauniita luisia kasvoja, pullottavia poskiluita? Voisin itse sanoa ihannoivani paria näistä, lihavoituja kohtia.
En tiedä onko se sairasta vai ei. Haluan uskoa että liiallisen laihuuden ihannointi on sairasta ja siihen uskonkin, mutta en tiedä itse mitä haluan. En tiedä mitä ajattelen anorektisista henkilöistä, ajattelenko: "he ovat pystyneet siihen", vai"voi tuota sairasta", vai "ihan sama"?
En tiedä. Tästä asiasta voisin sanoa että minulla ei ole mielipidettä, yhtenäistä mielipidettä. Mielipiteeni on laaja tätä kohtaan.
Haluaisin itse luita näkyviin ja olen kolunnut syömishäiriön läpi, sen aiheuttaman alamäen ja epävarmuuden, kuten monet muutkin. Minusta olisi siis erittäin tekopyhää väittää että edes pienoisen laihuuden ihannoiminen on sairasta, tai väittää että lihavuus on rumaa tai liiallinen laihuus on rumaa. En ole minkään kannalla sata prosenttisesti.
Minusta pieni laihuus on kaunista, sairaalloinen lihavuus rumaa, liiallinen laihuus on rumaa. Millaista on normaali, mitä luultavasti itsekin edustan?
Minä en ymmärrä syömishäiriöisten ajatusmaailmaa. Mikseivät jotkut ymmärrä, että se ei lopu siihen pisteeseen, kun on saavuttanut tavoitepainonsa? Että se vain jatkuu, mielensairaus kestää?
Minä tiedän vain sen, että minulla on ihannevartalo tiedossani, vaikka haluaisinkin olla sitä laihempi. Mutta tiedän että liiallinen laihuus ei ole kaunista, mutta en ole sitä vastaan.
Inhoan mediaa, joka luo ihmisille paineita. Mutta media ei ole se joka aiheuttaa sen kaiken - ihmisen mieli on jollain tapaa viallinen, itse me olemme aiheuttaneet paineet itsellemme. Näemme kauniita, miltei täydellisiä vartaloita - haluamme itse samanlaisen. Se on kyse meidän tahdostamme, vaikka media on siihen vaikuttanut. Itse me olemme sen päättäneet. Myös minä. Ja ehkä sinäkin.
En tiedä onko se sairasta vai ei. Haluan uskoa että liiallisen laihuuden ihannointi on sairasta ja siihen uskonkin, mutta en tiedä itse mitä haluan. En tiedä mitä ajattelen anorektisista henkilöistä, ajattelenko: "he ovat pystyneet siihen", vai"voi tuota sairasta", vai "ihan sama"?
En tiedä. Tästä asiasta voisin sanoa että minulla ei ole mielipidettä, yhtenäistä mielipidettä. Mielipiteeni on laaja tätä kohtaan.
Haluaisin itse luita näkyviin ja olen kolunnut syömishäiriön läpi, sen aiheuttaman alamäen ja epävarmuuden, kuten monet muutkin. Minusta olisi siis erittäin tekopyhää väittää että edes pienoisen laihuuden ihannoiminen on sairasta, tai väittää että lihavuus on rumaa tai liiallinen laihuus on rumaa. En ole minkään kannalla sata prosenttisesti.
Minusta pieni laihuus on kaunista, sairaalloinen lihavuus rumaa, liiallinen laihuus on rumaa. Millaista on normaali, mitä luultavasti itsekin edustan?
Minä en ymmärrä syömishäiriöisten ajatusmaailmaa. Mikseivät jotkut ymmärrä, että se ei lopu siihen pisteeseen, kun on saavuttanut tavoitepainonsa? Että se vain jatkuu, mielensairaus kestää?
Minä tiedän vain sen, että minulla on ihannevartalo tiedossani, vaikka haluaisinkin olla sitä laihempi. Mutta tiedän että liiallinen laihuus ei ole kaunista, mutta en ole sitä vastaan.
Inhoan mediaa, joka luo ihmisille paineita. Mutta media ei ole se joka aiheuttaa sen kaiken - ihmisen mieli on jollain tapaa viallinen, itse me olemme aiheuttaneet paineet itsellemme. Näemme kauniita, miltei täydellisiä vartaloita - haluamme itse samanlaisen. Se on kyse meidän tahdostamme, vaikka media on siihen vaikuttanut. Itse me olemme sen päättäneet. Myös minä. Ja ehkä sinäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiinnostaa mitä sanot, hauku, kehu, kerro mielipiteesi. I'm interested.