Minä löysin erään toisen henkilön blogista linkin sivulle, (klik!) jossa kerrottiin rajan ylittämisestä, kun kiusaaminen on johtanut itsemurhaan. Luettuani kaikki nuo henkilöt, googletettuani niitä, kuunneltuani Jeremy Wade Delle'lle omistetun Pearl Jam'in biisin, kaikki meni hiljaiseksi, vuodatin parin henkilön vuoksi muutaman kyyneleenkin. En osannut sanoa mitään, minussa vaan kuohui viha.
Kaksi henkilöä on tehnyt itsemurhan samassa koulussa, mitä tästä voisi siis päätellä? Kiusaus on jatkunut, vaikka asiasta on tiedetty, että ensimmäinen uhri teki itsemurhan juuri kiusaamisen takia. Kiusaajilla ei nähtävästi ole sydäntä eivätkä he osanneet ajatella realistisesti eivätkä kypsästi, että heidän pahantekonsa saattaisi johtaa uuteen kuolemaan ja niinhän se johtikin.
Olen itsekin ollut kiusaaja ja saanut monet itkemään tekemilläni asioilla. Kadun niitä, olen käyttäytynyt todella epäkypsästi. Minusta tuntuu pahalta että olen koskaan edes tehnyt niin, mutta onneksi osasin lopettaa ajoissa. Opettajani sanoi minulle että minulla on kiusaajan leima otsassani, pinttyneenä siihen, mutta ala-asteelta yläasteelle siirryttyäni sain sen pois. Kaikki muuttui, ja minusta kiusaus tuntui vastenmieliseltä.
En voi sanoa että kaikilla kiusaajilla olisi asiat huonosti kotona, tai he olisivat uhreilleen kateellisia tai he haluavat vain kunnioitusta. Koska mikään noista ei koskenut minua, kun kiusasin.
Minusta oli vain "todella hauskaa" katsoa kuinka sain jotakin tunteita aikaan kiusaamalleni henkilölle, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna sekään ei ollut syy jatkaa kiusaamista. Mikä on se päällimmäinen syy kiusaajilla, miksi he kiusaavat ja miksi he jatkavat?
Onneksi minun aiheuttamani tuhot eivät sentään johtaneet itsemurhaan. Asia on jo sovittu, olemme nykyisin hyvänpäiväntuttuja, mutta tiedän että siitä on saattanut jäädä ikuiset haavat.
Niin kuin muustakin kiusaamisesta.
Nykyään minua vain sattuu katsoa sivusta, jos näen kiusaamista - ihan minkälaista kiusaamista tahansa. En vain osaa tehdä mitään. Minusta ei ole siihen. Toivottavasti muista on, haluaisin että kaikilla olisi parempi olla.
Kaksi henkilöä on tehnyt itsemurhan samassa koulussa, mitä tästä voisi siis päätellä? Kiusaus on jatkunut, vaikka asiasta on tiedetty, että ensimmäinen uhri teki itsemurhan juuri kiusaamisen takia. Kiusaajilla ei nähtävästi ole sydäntä eivätkä he osanneet ajatella realistisesti eivätkä kypsästi, että heidän pahantekonsa saattaisi johtaa uuteen kuolemaan ja niinhän se johtikin.
Olen itsekin ollut kiusaaja ja saanut monet itkemään tekemilläni asioilla. Kadun niitä, olen käyttäytynyt todella epäkypsästi. Minusta tuntuu pahalta että olen koskaan edes tehnyt niin, mutta onneksi osasin lopettaa ajoissa. Opettajani sanoi minulle että minulla on kiusaajan leima otsassani, pinttyneenä siihen, mutta ala-asteelta yläasteelle siirryttyäni sain sen pois. Kaikki muuttui, ja minusta kiusaus tuntui vastenmieliseltä.
En voi sanoa että kaikilla kiusaajilla olisi asiat huonosti kotona, tai he olisivat uhreilleen kateellisia tai he haluavat vain kunnioitusta. Koska mikään noista ei koskenut minua, kun kiusasin.
Minusta oli vain "todella hauskaa" katsoa kuinka sain jotakin tunteita aikaan kiusaamalleni henkilölle, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna sekään ei ollut syy jatkaa kiusaamista. Mikä on se päällimmäinen syy kiusaajilla, miksi he kiusaavat ja miksi he jatkavat?
Onneksi minun aiheuttamani tuhot eivät sentään johtaneet itsemurhaan. Asia on jo sovittu, olemme nykyisin hyvänpäiväntuttuja, mutta tiedän että siitä on saattanut jäädä ikuiset haavat.
Niin kuin muustakin kiusaamisesta.
Nykyään minua vain sattuu katsoa sivusta, jos näen kiusaamista - ihan minkälaista kiusaamista tahansa. En vain osaa tehdä mitään. Minusta ei ole siihen. Toivottavasti muista on, haluaisin että kaikilla olisi parempi olla.
